Verkostoyhteiskunta on mielestäni sanana varsin epäinformatiivinen. On vaikea kuvitella yhteiskuntaa, joka ei perustuisi erilaisiin verkostoihin. Jopa alkeellisin kuviteltavissa oleva yhteiskunta, heimoyhteiskunta,perustuu heimon luomaan sosiaaliseen verkostoon. Nyky-yhteiskunnassa verkostomalli on monimutkaisempi: on monenlaisia eri verkostoja, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ehkä nyky-yhteiskunnalle onkin annettu tämä nimi verkostojen runsauden ja hajanaisuuden eikä niinkään verkoston suuruuden tai yhtenäisyyden perusteella.

Henkilöiden ohella myös tieto verkostoituu, mutta millä tavalla? Utopia tiedon vapaudesta ja saavutettavuudesta tavallaan sotii verkostoitumisen periaatetta vastaan, jossa taas täytyy kuulua tiettyyn ihmisryhmään tai olla kontaktissa tiettyihin henkilöihin päästäkseen käsiksi johonkin tietoon. Tiedon verkostoituminen näkyy esimerkiksi siinä, että päästäkseen lukemaan tieteellisiä artikkeleita täytyy kuulua tiedeyhteisöön, jolla on pääsy johonkin tieteellisten julkaisujen tietokantaan (tai sitten täytyy itsellä olla vain tarpeeksi rahaa ja mielenkiintoa ostaakseen itselleen tällaiset oikeudet). Tiedon vapaus ja saavutettavuus taas näkyy siinä, että kuka tahansa voi julkaista webbiin koko maailman nähtäväksi mitä tahansa tietoa. Entä onko tiedon vapautuminen vastalause aiemmalle tiedon verkostoitumiselle vai onko se seurausta pelkästään siitä, että tekniikka nyt mahdollistaa sen? Itse veikkaisin jälkimmäistä. Huomattavaa on, että tiedon vapautuminen saattaa lisätä verkostoitumista entisestään: aletaan luonnollisesti pitää tietyissä lähteissä esiintyvää tietoa luotettavana ja toisissa lähteissä esiintyvää tietoa epäluotettavana, riippuen lukijan sosiaalisesta ympäristöstä ja aiemmista mielipiteistä.

Miten verkostot sitten liittyvät opiskeluun tai opettamiseen? Kirjassa [1] määritellään verkostopohjainen oppimisympäristö tietokantajärjestelmän ympärille rakennettuna ryhmätyöohjelmana, jota käytetään joko erityisen asiakasohjelman tai tavanomaisen www-selaimen avulla. Itselläni on positiivisia kokemuksia kursseista, joilla verkostopohjainen oppimisympäristö on keskeisessä roolissa - etenkin niistä, joissa tämän avulla organisoidaan ryhmätöitä. Entä onko kyseessä sitten tiedon vai henkilöiden  verkostoituminen? Tavallaan molempien: henkilöt verkostoituvat pieniksi ryhmiksi, joiden välillä on ryhmätyön aikaansaamiseksi tarvittavat vahvat linkit; ulospäin, opettajaan ja muihin ryhmiin, taas ryhmällä tai sen jäsenillä on heikot linkit. Toisaalta myös tieto verkostoituu: eri ryhmillä on jossain määrin salaista ja jossain määrin julkista tietoa. Julkista tietoa voi olla esimerkiksi lopullinen työ, joka esitetään (oppimisympäristössä) sekä opettajalle että muille ryhmille, ja salaista tietoa voi olla esimerkiksi kaikki keskeneräinen työ. Tällainen järjestely antaa hyvät edellytykset sosiokonstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaiselle oppimiselle. Toisaalta se luonee myös hyvin kilpailuhenkisen ilmapiirin.

Suoranta ja Ylä-Kotola suhtautuvat kirjassaan [2] varauksella uusien viestintävälineiden kautta saavutettavaan yhteisöllisyyteen. Heidän mukaansa "sosiaalisen todellisuuden rajojen laajentuminen voi jäädä sisällöllisesti tyhjäksi", vaikka välineillä muuten saavutettaisiin monia tavoitteita. Tavallaan olen samaa mieltä - eihän esimerkiksi moodlen kaltainen keskusteluympäristö vastaa todellista keskustelua, eikä toista ihmistä tai tämän ajatusmaailmaa pysty niinsanotusti koskettamaan verkon välityksellä, niin kuin ehkä lähikontaktissa pystyy. Mutta toisaalta sitten käytetty termi "sosiaalinen todellisuus" on hatarasti määriteltävä, ja sen merkitys vaihtunee ajan kuluessa. Mielestäni sosiaalinen todellisuus on pitkälti vallalla olevan kulttuurin ja myös välineiden ja keksintöjen määrittelemä. En pysty kuvittelemaan montaakaan yhteistä nimittäjää sosiaaliselle kanssakäymiselle nykyään ja esimerkiksi aiemmin mainitussa heimoyhteiskunnassa. Toki näitäkin on, johtuen ihmisen muuttumattomina pysyvistä perustarpeista.

Suhtaudun itse positiivisesti verkon välityksellä tapahtuvaan sosiaaliseen toimintaan. En usko, että se aiheuttaa syrjäytymistä sosiaalisesta verkostosta - päinvastoin uskon sen auttavan laajentamaan tällaista. Uudet verkostopohjaiset oppimisympäristöt luovat mielestäni hyvät edellytykset ryhmätyöskentelylle ja siitä saavutettavaan maksimaaliseen oppimiseen.

Lähteet:
[1] Hakkarainen, Lonka, Lipponen: Tutkiva oppiminen; järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä, WSOY 2004
[2] Suoranta, Ylä-Kotola: Mediakasvatus simulaatiokulttuurissa, WSOY 2000