Mahdollisena tulevana matematiikan opettajana suhtaudun kaksijakoisesti  TVT:n uusiin tuuliin. Katsellessa matematiikkaa omien tottumusten ja mieltymysten valossa näen, että matematiikan opetus palvelee hyvin tarkoitustaan. Kun kerran arviointiperusteena (yleensä) käytetään kirjallista kuulustelua, niin millä motivoida opiskelijaa käyttämään tietokonetta matematiikan opiskelussa? Tästä näkökulmasta leuka-liitu-työtapa on kaikista hedelmällisin, ja sitä kokemukseni perusteella lukiomatematiikan opetus pääasiassa on.

Uskon, että arviointiperustetta muuttamalla (esim. jos tentti tehtäisiin tietokoneluokassa, ja jokaisella olisi käytettävissään laskentaohjelmistoja) opiskelijat suhtautuisivat positiivisemmin myös laajempaan tietokoneavusteiseen oppimiseen - ja erityisesti siihen, että tietokoneiden avulla todella opiskeltaisiin eikä vain pidettäisi jotain harvoja ATK-luokissa tapahtuvia opetustuokioita, jotka olisivat "kivaa vaihtelua". Tarkoitan tässä nyt tietokoneavusteisuudella lähinnä laskentaohjelmistojen käyttöä, koska näen sen parhaana motivaattorina matematiikan opiskelussa, mutta tietokoneavusteisuus voisi pitää sisällään myös tiedon tuottamiseen ja esittämiseen liittyviä työkaluja. Tosin tällaisia suuntaviivoja suunnitellessa törmätään taas lukion kiroukseen, nimittäin ylioppilaskirjoituksiin. Niin kauan kuin kirjoituksista saatua arvosanaa pidetään tärkeimpänä oppimisen indikaattorina, on turhaa suunnitella opetusta, joka ei tähtää parempaan osaamiseen ylioppilaskirjoituspäivänä. Toisaalta taas huipulta aloittaminen ei tässä reformissa onnistu: jotta ylioppilaskirjoituskäytäntö saataisiin muutettua tietokoneavusteisemmaksi, täytyisi ensin lukiolaisilla olla laaja pohja ja tottuneisuus tietokoneen käytössä.

Ehkä siis täytyisi lähteä liikkeelle OPS:sta. Siinä on matematiikan kohdalla mainittu monta kohtaa, jotka saavat kyseenalaistamaan perinteisen leuka-liitu-opetustavan ja kirjallisen kuulustelun:

"Matematiikan opetustilanteet järjestetään siten, että ne herättävät opiskelijan tekemään havaintojensa pohjalta kysymyksiä, oletuksia ja päätelmiä sekä perustelemaan niitä."

ja myöhemmin:

"Opiskelijaa myös kannustetaan kehittämään luovia ratkaisuja matemaattisiin ongelmiin."

Ensimmäinen lainaus toteutunee perinteisessä lukio-opetuksessa melko hyvin, mutta toisessa olisi parantamisen varaa. Luovien ratkaisujen tekeminen vaatii jossain määrin avointa ongelmanasettelua. Miten ratkaista luovasti esimerkiksi funktion ääriarvo-ongelma? Avoimet ja projektiluontoiset tehtävät edistäisivät mielestäni luovuutta ja kehittäisivät tiedonhankintaprosessia. Projektiluontoisissa tehtävissä taas tietokoneiden käyttö olisi hyvin perusteltua, niin tiedon hankinnassa, prosessoinnissa kuin sen esittämisessäkin.

Toisaalta taas, kun matematiikassa opetukseen käytettäviä tunteja on tunnetusti "niin vähän", niin pitäisikö niitä kuitenkin säästää ja varmistua vain siitä, että opiskelijalla ovat matematiikan peruskäyttötaidot kunnossa? Jos nyt jo on koko ajan kiire läpikäytävien asioiden opiskelussa, niin palvelisiko mitään tarkoitusta se, että tätä tahtia kiristettäisiin entisestään ja rinnalle otettaisiin projektitöitä? Omasta mielestäni palvelisi, olettaen että projektityötä tehdessä asian käyttötaidot varmistuvat sen sijaan että projektityö jää opiskelijalle irralliseksi kokonaisuudeksi. Toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä, että lukiossa matematiikan opetuksen päällimmäinen tavoite on opettaa keskeisiä asiasisältöjä ja niiden soveltamista yksinkertaisiin (olkoonkin että abstrakteihin) ongelmiin. Jatkokoulutuksen tehtäväksi taas jää matematiikan soveltaminen käytännön ongelmiin, jotka vaativat aihealueen tarkempaa määrittelyä ja raskaampaa matemaattista koneistoa.