Tuoman TVT-blogi

Loppusanat

2008-03-05T09:18:00+02:00

Blogini on valmis arvioitavaksi. Kiitän kaikkia keskustelussa mukana olleita.

Verkostoyhteiskunnan pedagogiikkaa

2008-02-27T16:20:00+02:00

Verkostoyhteiskunta on mielestäni sanana varsin epäinformatiivinen. On vaikea kuvitella yhteiskuntaa, joka ei perustuisi erilaisiin verkostoihin. Jopa alkeellisin kuviteltavissa oleva yhteiskunta, heimoyhteiskunta,perustuu heimon luomaan sosiaaliseen verkostoon. Nyky-yhteiskunnassa verkostomalli on monimutkaisempi: on monenlaisia eri verkostoja, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ehkä nyky-yhteiskunnalle onkin annettu tämä nimi verkostojen runsauden ja hajanaisuuden eikä niinkään verkoston suuruuden tai yhtenäisyyden perusteella.

Henkilöiden ohella myös tieto verkostoituu, mutta millä tavalla? Utopia tiedon vapaudesta ja saavutettavuudesta tavallaan sotii verkostoitumisen periaatetta vastaan, jossa taas täytyy kuulua tiettyyn ihmisryhmään tai olla kontaktissa tiettyihin henkilöihin päästäkseen käsiksi johonkin tietoon. Tiedon verkostoituminen näkyy esimerkiksi siinä, että päästäkseen lukemaan tieteellisiä artikkeleita täytyy kuulua tiedeyhteisöön, jolla on pääsy johonkin tieteellisten julkaisujen tietokantaan (tai sitten täytyy itsellä olla vain tarpeeksi rahaa ja mielenkiintoa ostaakseen itselleen tällaiset oikeudet). Tiedon vapaus ja saavutettavuus taas näkyy siinä, että kuka tahansa voi julkaista webbiin koko maailman nähtäväksi mitä tahansa tietoa. Entä onko tiedon vapautuminen vastalause aiemmalle tiedon verkostoitumiselle vai onko se seurausta pelkästään siitä, että tekniikka nyt mahdollistaa sen? Itse veikkaisin jälkimmäistä. Huomattavaa on, että tiedon vapautuminen saattaa lisätä verkostoitumista entisestään: aletaan luonnollisesti pitää tietyissä lähteissä esiintyvää tietoa luotettavana ja toisissa lähteissä esiintyvää tietoa epäluotettavana, riippuen lukijan sosiaalisesta ympäristöstä ja aiemmista mielipiteistä.

Miten verkostot sitten liittyvät opiskeluun tai opettamiseen? Kirjassa [1] määritellään verkostopohjainen oppimisympäristö tietokantajärjestelmän ympärille rakennettuna ryhmätyöohjelmana, jota käytetään joko erityisen asiakasohjelman tai tavanomaisen www-selaimen avulla. Itselläni on positiivisia kokemuksia kursseista, joilla verkostopohjainen oppimisympäristö on keskeisessä roolissa - etenkin niistä, joissa tämän avulla organisoidaan ryhmätöitä. Entä onko kyseessä sitten tiedon vai henkilöiden verkostoituminen? Tavallaan molempien: henkilöt verkostoituvat pieniksi ryhmiksi, joiden välillä on ryhmätyön aikaansaamiseksi tarvittavat vahvat linkit; ulospäin, opettajaan ja muihin ryhmiin, taas ryhmällä tai sen jäsenillä on heikot linkit. Toisaalta myös tieto verkostoituu: eri ryhmillä on jossain määrin salaista ja jossain määrin julkista tietoa. Julkista tietoa voi olla esimerkiksi lopullinen työ, joka esitetään (oppimisympäristössä) sekä opettajalle että muille ryhmille, ja salaista tietoa voi olla esimerkiksi kaikki keskeneräinen työ. Tällainen järjestely antaa hyvät edellytykset sosiokonstruktiivisen oppimiskäsityksen mukaiselle oppimiselle. Toisaalta se luonee myös hyvin kilpailuhenkisen ilmapiirin.

Suoranta ja Ylä-Kotola suhtautuvat kirjassaan [2] varauksella uusien viestintävälineiden kautta saavutettavaan yhteisöllisyyteen. Heidän mukaansa "sosiaalisen todellisuuden rajojen laajentuminen voi jäädä sisällöllisesti tyhjäksi", vaikka välineillä muuten saavutettaisiin monia tavoitteita. Tavallaan olen samaa mieltä - eihän esimerkiksi moodlen kaltainen keskusteluympäristö vastaa todellista keskustelua, eikä toista ihmistä tai tämän ajatusmaailmaa pysty niinsanotusti koskettamaan verkon välityksellä, niin kuin ehkä lähikontaktissa pystyy. Mutta toisaalta sitten käytetty termi "sosiaalinen todellisuus" on hatarasti määriteltävä, ja sen merkitys vaihtunee ajan kuluessa. Mielestäni sosiaalinen todellisuus on pitkälti vallalla olevan kulttuurin ja myös välineiden ja keksintöjen määrittelemä. En pysty kuvittelemaan montaakaan yhteistä nimittäjää sosiaaliselle kanssakäymiselle nykyään ja esimerkiksi aiemmin mainitussa heimoyhteiskunnassa. Toki näitäkin on, johtuen ihmisen muuttumattomina pysyvistä perustarpeista.

Suhtaudun itse positiivisesti verkon välityksellä tapahtuvaan sosiaaliseen toimintaan. En usko, että se aiheuttaa syrjäytymistä sosiaalisesta verkostosta - päinvastoin uskon sen auttavan laajentamaan tällaista. Uudet verkostopohjaiset oppimisympäristöt luovat mielestäni hyvät edellytykset ryhmätyöskentelylle ja siitä saavutettavaan maksimaaliseen oppimiseen.

Lähteet:
[1] Hakkarainen, Lonka, Lipponen: Tutkiva oppiminen; järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä, WSOY 2004
[2] Suoranta, Ylä-Kotola: Mediakasvatus simulaatiokulttuurissa, WSOY 2000

Sosiaaliset mediat ja TVT:n kehitysnäkymät

2008-02-24T21:38:00+02:00

Sosiaaliset mediat (IRC, IRC-galleria, facebook, youtube,...) ovat tulleet jäädäkseen. Mielestäni tämä on ihan hyvä merkki, verrattuna 90-luvun tietokonesukupolveen, joka vietti aikaansa yksin erinäisten tietokonepelien parissa. Nyt sentään tietokoneiden välityksellä ollaan yhteydessä (mahdollisesti tekoälyn lisäksi) toiseen ihmiseen.

Millaisia sosiaalisia medioita sitten tulevaisuudella on tarjottavana ja miten ne eroavat nykyisistä? Uskon, että yhteisöt muuttuvat entistäkin henkilökohtaisemmiksi: osallistujalla on mahdollisuus ilmaista itsestään entistä enemmän tietoa, ja kun henkilökohtaisen informaation antaminen yleistyy, syntyy uudelle käyttäjälle paine antaa itsestään hyvinkin henkilökohtaista tietoa. Luennolla esiintyi eräs itselleni läheinen sovellus tai apuväline: paikannus. Uusilla kännyköillä tulee olemaan omat paikkakoordinaatit tietyllä epävarmuudella tiedossa jatkuvasti, ja halutessaan (tai haluamattaankin, esimerkiksi hätänumeroon soittaessa) käyttäjä voi ilmoittaa tämän tiedon muille - en ainakaan näe suppeahkon laintuntemiseni puitteissa mitään syytä, miksi ei voisi. Tämä mahdollistaisi uudenlaisia sosiaalisia medioita tai lisäyksiä nykyisiin sosiaalisiin medioihin. Miten olisi, jos esimerkiksi Facebookissa oman statuksen (jossa siis saa halutessaan kertoa mitä on tekemässä juuri sillä sekunnilla) sijaan voisikin ilmoittaa jatkuvasti päivittyvät koordinaattinsa? Lisäksi jollain ohjelmalla näkisi kartalla, missä omat ystävät liikkuvat, ja keitä satunnaisia ihmisiä liikkuu lähistöllä - luonnollisesti ohjelma näyttäisi vain ne henkilöt, joilla on paikannus käytössä ja jotka ovat antaneet luvan paikkatietojen luovuttamiseen. Lisäksi paikannus mahdollistaisi monenmoisia harrasteohjelmia: sen avulla voisi esimerkiksi laskea juoksulenkkien pituuksia ja vertailla kavereiden lenkkeilytietoja.

Pelottavampi paikannuksen sovellus olisi esimerkiksi, että joskus vahingossa pistettyään ruksin väärään paikkaan jossain kyselylomakkeessa olisi tullut luovuttaneeksi paikkatietojaan kaupallisiin tarkoituksiin. Niinpä Hämeenkadulla kävellessään kännykässä näkyisi aina lähistöllä olevien liikkeiden mainoksia. Tällainen henkilökohtaisten tietojen luovuttaminen kaupallisiin tarkoituksiin ei tokikaan ole uusi juttu, onhan esimerkiksi plussa-kortin hankkiessaan joutunut lupaamaan luovuttaa mainontaa varten tiedot kaikesta, mitä plussa-korttia käyttäessään ostaa.

Ja uhkaavista tulevaisuudenkuvista ei toki voi tähän aihepiiriin liittyen puhua pohtimatta orwellilaista yhteiskuntaa. Paikannuksen tekniset mahdollisuudet luovat väistämättä mahdollisuuden melko kattavaan yksilönvalvontaan. Orwellilainen maailmankuva on myös hyvin ajankohtainen aihe nyt, kun kuumana puheenaiheena on lapsipornon aiheuttama sensuuri. Toisaalta onhan valvontakoneistojen käyttö ollut ajankohtaista vielä silloin, kun siihen ei ollut sopivia työkaluja (DDR, Natsi-Saksa). Päättelen siis, että yksilönvalvontaa harjoitetaan totalitaristisessa yhteiskunnassa riippumatta valvonnan teknisten apuvälineiden kehittyneisyydestä.

Noh, nyt lukiessani kirjoittamaani tekstiä huomaan, että jutun taso laskee ajan funktiona sunnuntai-illan lähestyessä loppuaan. Lopetan siis kirjoittamisen tältä päivältä... Loppukaneettina toivotan tulevaisuuden sosiaaliset mediat tervetulleiksi, itse ainakin tulen käyttämään niitä varmasti yhtä paljon kuin nyt, pitäen ehkä kuitenkin koordinaattini omana tietonani.

Opiskelu ja opetus verkkoympäristössä

2008-02-06T16:54:00+02:00

Käymistäni yliopistokursseista monet käyttävät hyväkseen verkkoympäristöjä, mutta vain osassa niistä verkkoympäristöllä on todella saavutettu hyötyä verrattuna tavallisiin kiinteäsisältöisiin tai "puoli"kiinteäsisältöisiin kurssikotisivuihin. Sosiaalisten verkkoympäristöjen käyttö näyttäytyy usein opiskelijalle vain yhtenä riesana verrattuna kiinteään kurssisivustoon webissä - täytyy kirjautua sisään verkkoympäristöön ja uudelle käyttäjälle tiedonhaku sieltä on vaikeahkoa. Sitten taas osassa näistä kursseista, jotka käyttävät sosiaalista verkkoympäristöä, tästä käytöstä on todella hyötyä ja sen käyttö on olennainen osa kurssia. Esimerkiksi matemaattisen mallinnuksen verkkokursseissa sen lisäksi, että omat harjoitustehtävät on jätettävä pdf-tiedostoina muiden ryhmien nähtäville, täytyy käydä kommentoimassa muiden palauttamia harjoitustehtäviä. Tässä korostuu hyvin myös oppimisen sosiaalinen ulottuvuus.

Tämän kurssin videoluennot ovat mielestäni hyvä esimerkki opetuksesta, johon on helppo osallistua verkon välityksellä. Uskon, että tulevaisuudessa samankaltaisia ratkaisuja tullaan käyttämään lukio- ja ehkä jopa yläkouluopetuksessa. Tällöin korostuu opettajan rooli myös kurinpitäjänä, mikä nostaa esiin erään vaikean kysymyksen: Millaista on kurinpito verkon välityksellä? Itselleni nousee tästä aihealueesta mieleen armeijassa viestinnässä käytettävä termi (tai käyttötavasta riippuen myös voimasana) "linjakuri", joka pitää sisällään viestintälaitteiden käyttöön liittyvää normistoa ja käyttömuodon rajaamista. Ehkä samanlaiseen täsmälliseen ja järjestelmälliseen ilmaisumuotoon ei kuitenkaan verkko-opetuksessa kannata pyrkiä. Vai kannattaako?

Toki kurinpitokysymykseen voi törmätä myös yliopisto-opetuksessa. Eräällä kurssin P5 luennolla huomattiin, kuinka helposti chattiruudun keskustelu saattaa eksyä sivupoluille. Jos näin käy yliopisto-opiskelijoiden kesken, niin kuinka paljon useammin niin käy esim. lukio-opiskelijoiden kesken?

Verkkoympäristöjen (esim. moodle, ao4) käyttö on sekä opettajalle että opiskelijoille helppoa. En silti pitäisi pahana luennolla mainittua "säätämistä", että opettaja tekisi oman verkkoympäristön, joka palvelisi juuri sen kurssin tarkoitusperiä. Suunnitelmallisesti tehdyt yleiset verkkoympäristöt ovat toki hyviä, mutta jossakin kurssissa saatetaan tarvita jotain tiettyä verkkoympäristön ominaisuutta, mitä ei muissa kursseissa tarvita. Esimerkiksi juuri mainitsemissani matemaattisen mallinnuksen kursseissa tuli usein vastaan tilanne, jossa halusi kommentoida toisen ryhmän harjoitustyön jotain tiettyä kaavaa. Tällöin olisi luontevaa käyttää jotain LATEX-tyyppistä merkintäkoodia, jota verkkoympäristö sitten osaisi esittää oikein (en nyt muuten enää olekaan varma, tukiko käytetty ao4 tällaista mahdollisuutta). Tokikaan aina ei kannata keksiä pyörää uudelleen, mutta joskus itse tekemisestä voi olla muutakin hyötyä kuin omien taitojen ylläpito.

TVT:n käyttö luokassa

2008-02-06T13:22:00+02:00

Mielestäni tärkein TVT:n opetuskäyttömuoto on, että jokaisella kurssilla on webissä oma kotisivu, jolla tiedotetaan kurssin asioista ja mahdollisesti julkaistaan jotain ratkaisuja kotitehtäviin tms. Tämä on myös pohja muunlaiselle TVT:n käytölle luokassa. Jos käytetään tallentavaa taulua, niin sen sisältö voidaan julkaista kotisivulla oppitunnin jälkeen. Jos tehdään projektitöitä tietokoneella, niin nekin voitaneen julkaista kotisivulla, ja opiskelijat voisivat vaikka kommentoida toistensa töitä webissä. Yliopistossa kurssikohtaiset kotisivut toimivat erittäin hyvin, ja olen yllättynyt, ettei samanlaista käytäntöä ole lukiossa, ainakaan Tampereen normaalikoululla.

Kirjassa [1] pohditaan opettajan roolia luokassa, erityisesti tietokoneavusteisella oppitunnilla. Kun aletaan etsiä tietoa webistä esim. projektityötä varten opettaja muuttuu ensisijaisesta tietolähteestä itsenäisen työskentelyn organisoijaksi ja (toivottavasti) tekniseksi avustajaksi tietokoneen käytössä. Jälkimmäisen roolin hallitsemiseen tarvitaan vankkaa tietoteknistä osaamista myös opettajalle.

Opettajan halu käyttää tietotekniikkaa onkin varmasti suurin TVT:n opetuskäytön lisääntymisen/vähentymisen vaikutin. TVT:n käyttö luokassa tarkoittaa mahdollisesti myös opettajan työmäärän lisääntymistä, jolloin laiska opettaja voisi jättää sen käyttämättä pelkästään mukavuussyistä. Yliopistolla on mielestäni malliikkaasti hoidettu eräs tähän liittyvä seikka: kurssikuvausten yhteydessä on maininta TVT:n käytöstä kurssilla, ikään kuin motivaattorina opiskelijalle.

Eräs TVT:an luokkakäyttöön liittyvä ongelma on luennollakin mainitut kännykät. Yksilönsuoja kieltää kuvaamasta oppituntia kameralla tai videokameralla ilman huoltajien lupaa, ja nykyään kännyköillä on mahdollista tehdä molempia. Mielestäni kännykät tuovat kuitenkin niin paljon mahdollisuuksia opetukseen, ja jatkossa varmasti yhä enemmän, ettei niitä tämän yksilönsuojakohdan nojalla kannata kokonaan kieltää. Eräällä seuraamallani äidinkielen tunnilla käytettiin kännyköitä tekstiviestien lähettämiseen ja samalla pohdittiin ilmaisutapoja rajoitetulla medialla (kännykkäviestiin mahtuu 160 merkkiä). En kuitenkaan usko, että jatkossakaan kännyköiden opetuskäyttö tulee lisääntymään. Tähän suurimpana syynä pidän yhtenäisyyden puutetta kännykkämalleissa ja verkon maksullisuutta.

Lähteet: [1]: Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö, Järvelä, Häkkinen, Lehtinen 2006

TVT:n opetuskäytön peruslinjoja

2008-02-06T11:26:00+02:00

Mahdollisena tulevana matematiikan opettajana suhtaudun kaksijakoisesti TVT:n uusiin tuuliin. Katsellessa matematiikkaa omien tottumusten ja mieltymysten valossa näen, että matematiikan opetus palvelee hyvin tarkoitustaan. Kun kerran arviointiperusteena (yleensä) käytetään kirjallista kuulustelua, niin millä motivoida opiskelijaa käyttämään tietokonetta matematiikan opiskelussa? Tästä näkökulmasta leuka-liitu-työtapa on kaikista hedelmällisin, ja sitä kokemukseni perusteella lukiomatematiikan opetus pääasiassa on.

Uskon, että arviointiperustetta muuttamalla (esim. jos tentti tehtäisiin tietokoneluokassa, ja jokaisella olisi käytettävissään laskentaohjelmistoja) opiskelijat suhtautuisivat positiivisemmin myös laajempaan tietokoneavusteiseen oppimiseen - ja erityisesti siihen, että tietokoneiden avulla todella opiskeltaisiin eikä vain pidettäisi jotain harvoja ATK-luokissa tapahtuvia opetustuokioita, jotka olisivat "kivaa vaihtelua". Tarkoitan tässä nyt tietokoneavusteisuudella lähinnä laskentaohjelmistojen käyttöä, koska näen sen parhaana motivaattorina matematiikan opiskelussa, mutta tietokoneavusteisuus voisi pitää sisällään myös tiedon tuottamiseen ja esittämiseen liittyviä työkaluja. Tosin tällaisia suuntaviivoja suunnitellessa törmätään taas lukion kiroukseen, nimittäin ylioppilaskirjoituksiin. Niin kauan kuin kirjoituksista saatua arvosanaa pidetään tärkeimpänä oppimisen indikaattorina, on turhaa suunnitella opetusta, joka ei tähtää parempaan osaamiseen ylioppilaskirjoituspäivänä. Toisaalta taas huipulta aloittaminen ei tässä reformissa onnistu: jotta ylioppilaskirjoituskäytäntö saataisiin muutettua tietokoneavusteisemmaksi, täytyisi ensin lukiolaisilla olla laaja pohja ja tottuneisuus tietokoneen käytössä.

Ehkä siis täytyisi lähteä liikkeelle OPS:sta. Siinä on matematiikan kohdalla mainittu monta kohtaa, jotka saavat kyseenalaistamaan perinteisen leuka-liitu-opetustavan ja kirjallisen kuulustelun:

"Matematiikan opetustilanteet järjestetään siten, että ne herättävät opiskelijan tekemään havaintojensa pohjalta kysymyksiä, oletuksia ja päätelmiä sekä perustelemaan niitä."

ja myöhemmin:

"Opiskelijaa myös kannustetaan kehittämään luovia ratkaisuja matemaattisiin ongelmiin."

Ensimmäinen lainaus toteutunee perinteisessä lukio-opetuksessa melko hyvin, mutta toisessa olisi parantamisen varaa. Luovien ratkaisujen tekeminen vaatii jossain määrin avointa ongelmanasettelua. Miten ratkaista luovasti esimerkiksi funktion ääriarvo-ongelma? Avoimet ja projektiluontoiset tehtävät edistäisivät mielestäni luovuutta ja kehittäisivät tiedonhankintaprosessia. Projektiluontoisissa tehtävissä taas tietokoneiden käyttö olisi hyvin perusteltua, niin tiedon hankinnassa, prosessoinnissa kuin sen esittämisessäkin.

Toisaalta taas, kun matematiikassa opetukseen käytettäviä tunteja on tunnetusti "niin vähän", niin pitäisikö niitä kuitenkin säästää ja varmistua vain siitä, että opiskelijalla ovat matematiikan peruskäyttötaidot kunnossa? Jos nyt jo on koko ajan kiire läpikäytävien asioiden opiskelussa, niin palvelisiko mitään tarkoitusta se, että tätä tahtia kiristettäisiin entisestään ja rinnalle otettaisiin projektitöitä? Omasta mielestäni palvelisi, olettaen että projektityötä tehdessä asian käyttötaidot varmistuvat sen sijaan että projektityö jää opiskelijalle irralliseksi kokonaisuudeksi. Toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä, että lukiossa matematiikan opetuksen päällimmäinen tavoite on opettaa keskeisiä asiasisältöjä ja niiden soveltamista yksinkertaisiin (olkoonkin että abstrakteihin) ongelmiin. Jatkokoulutuksen tehtäväksi taas jää matematiikan soveltaminen käytännön ongelmiin, jotka vaativat aihealueen tarkempaa määrittelyä ja raskaampaa matemaattista koneistoa.

Digitalisoituvat mediat kasvun ja opetuksen ympäristöinä

2008-01-13T00:37:00+02:00

Tarkastelen ensin "perinteisten medioiden" vastikkeina toimivia digitaalisia medioita. Veikkaisin, että lähes jokaista ei-digitaalista mediaa kohti löytyy vastaava digitaalinen media. Kirjoja voi nykyään ladata netistä sähköisessä muodossa tekijänoikeuslakien niin salliessa tai ne salaa kiertäessä, esim. Peukaloisen retket löytyy alkuperäiskielellä skandinaavista kirjallisuutta julkaisevan Runeberg-projektin sivuilta (http://runeberg.org). Lehtiä voi niin ikään selata netistä, ja suurta osaa täysin ilmaiseksi. Radio- ja TV-lähetyksiä voi seurata internetistä, ja TV-lähetykset ovatkin jo Suomessa joka tapauksessa digitaalisia.

Entä näkyykö digitaalisten medioiden murros lapsen arjessa? Varmasti. Entä onko mikään lapsen kokema media enää ei-digitaalista? Veikkaisin, että yhä harvempi. Kirjoja lapsi haluaa varmasti vieläkin mieluummin lukea ei-digitaalisena, mutta toisaalta käsitykseni on, että lasten lukeminen harrastuksena on vähentynyt. Piirtely on ehkä pienelle lapselle kivempaa paperilla kuin tietokoneella. Perinteisillä barbie- ja toimintasankarileluilla, legoilla, junanradoilla yms. leikkiminen tuskin menettää suosiotaan. Ainakaan kokonaan.

Toisaalta sitten digitaalisten medioiden mukana ovat tulleet tietokonepelit, joille en oikein löydä vastiketta ei-digitaalisista medioista. Tietysti voisi ajatella, että esim. kun ennen lapsi leikki toisen kanssa Turtles-toimintasankarileluilla olohuoneen lattialla, niin nykyään he "leikkivät" verkon välityksellä pelaten jotain tietokonepeliä. Näissä kahdessa tapauksessa on varmasti syvällisiä eroja, mutta lähdetään nyt jollain tasolla vertaamaan näitä leikkejä.

Olohuoneenlattialeikki on tarkoituksettomampaa: lasten ohjaamat toimintasankarit saattavat välillä olla toisiaan vastaan ja välillä samalla puolella, ja leikin "juonenkulku" vaihtuilee useaan otteeseen. Tietokonepelissä lapset pelaavat joko toisiaan vastaan tai samalla puolella, ja tarkoituksena on suoriutua mahdollisimman hyvin. Pelin pelaaminen on palkitsevaa kun onnistuu etenemään pelissä, lattialeikki taas saattaa olla sosiaalisesti palkitsevaa. Lattialeikki on myös luovempaa: lapset kehittävät hahmojen väliset dialogit itse ja liittävät niihin itselleen ajankohtaisia asioita. Pelin pelaaminen taas saattaa kehittää abstraktia tai loogista ajattelua.

Entä miten digitaalista mediaa tulisi käyttää opetuksessa? Niiltä osin, miltä digitaalinen media on luonteeltaan samankaltaista kuin ei-digitaalinen (kirja <-> sähköinen kirja, lehti <-> nettilehti, käsin piirtely <-> tietokoneella piirtely), mielestäni on kasvatuksellisesti samantekevää, käytetäänkö digitaalista vai ei-digitaalista mediaa. Enemmän ratkaisee käytön sopivuus ja luontoystävällisyys: tarvitaanko kaikesta materiaalista paperiversiota? joudutaanko pitäämään jokin serveri päällä 24/7 jotta jokin juttu toimisi suunnitellulla tavalla? Toki digitaalisen median käytössä on se yleishyvä puoli että se totuttaa käyttäjän tietokonemaailmaan.

Sitten taas niiltä osin, miltä digitaalisilla medioilla on jotain annettavaa, mitä ei-digitaalisilla medioilla ei ole (esim. sosiaaliset mediat, pelit,...), tulisi pohtia mahdollista opetuskäyttöä. Pelit sopivat mielestäni erinomaisesti tehtäviin, joihin on vain yksi oikea vastaus. Esim. kielissä voitaisiin tehdä tietokoneelle tehtäviä, joissa tekstin eri kohtiin täytyy lisätä haluttu sana. Matematiikassa peleillä voitaisiin harjoittaa päässälaskutaitoja. Sosiaaliset mediat taas sopivat hyvin opetuksen järjestelyihin. Oppilaat voisivat lisätä omia tehtäviään sivulleen ja muut voisivat käydä kommentoimassa niitä, esimerkkinä tämän kurssin blogijärjestely.

Omassa aineessani matematiikassa olen yliopistoaikana törmännyt monenlaiseen digitaalisen median käyttöön, ja pidän käyttöä positiivisena asiana. Olen kuitenkin pessimistinen samanlaisen käytön soveltamisesta lukiolaisille saati nuoremmille oppilaille. Suurin apu tietokoneista tulee jotain laskentaohjelmistoa käytettäessä ja niiden osaamista ei voine vaatia vielä lukiolaisilta. Lisäksi ei voida olettaa, että jokaisella on kotonaan mahdollisuus tehtävien suorittamiseen tai puhtaaksikirjoittamiseen koneella. Yliopistossa tämä toimii, koska jokaisella on pääsy koulun ATK-luokkiin. Ehkä samanlaista systeemiä tarvittaisiin lukioihin.

Alku

2008-01-06T12:01:00+02:00

Tämä on TVT-blogini. Blogin tarkoitus on kartoittaa ajatuksiani tieto- ja viestintätekniikasta sekä niiden käytöstä opetuksessa. Blogi liittyy Tampereen yliopiston kurssiin 'A2.4.5 Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön perusteet'. Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni.

-Tuoma